Olen vuosien ajan ajatellut hiuksien olevan vain "kasvava luonnonvara", jolle voi käytännössä tehdä mitä vaan, sillä se "mitä vaan", kyllä kasvaa pois. Ja niinhän se onkin. Ei oikeasti ole maailmanloppu jos purkista tulikin vähän väärä sävy, tai leikkaus ei miellytä, koska loppujen lopuksi asia on korjattavissa - ainakin jossain vaiheessa.
Mutta siinähän juju piileekin, että hiukset ovat naisen kruunu, ja kun kruunu menee vinoon, horjuu koko nainen. Ja näin on alkanut käymään minullekkin. Vuosien villien värjäys, ja leikkaus kokeilujen jälkeen, olen alkanut arvostamaan hiuksia ihan sellaisinaan, enkä osaa enää ajatella niistä yhtä rennosti mitä ennen. Tämä on aiheuttanut minulle pienehkön sisäisen kriisin, sillä hiusten arvostaminen on ollut minulle lähes suoraan verrannollinen tylsyyteen (lue ns. normaaliin hiustyyliin), mikä tietenkin on vallan typerä ajatus.
Kun ennen en osannut sen kummemmin piitata tukkani kunnosta, saati sen vajavaisuudesta, olin myös herkempi muuttamaan sen tyyliä kuukausittain, joskus jopa viikoittain. Mottona oli mitä isompi ja näyttävämpi, sen parempi. Mutta nyt, kun vihdoin olen ymmärtänyt että on ihan hyvä juttu hoitaa hiuksia kunnolla, jotte ne pysyisivät kauniina ja kiiltävinä, en enää löydäkkään itsestäni spontaaniutta muuttaa tyyliäni tuosta vain.
Yksi iso syy muuttumattomuuteen on myös hennaaminen. Kun sain tietää olevani raskaana, halusin miettiä uudestaan sitä kemikaali määrää jota itseeni, ja sisälläni kasvavaan pikku ihmiseen työnnän. Vaihdoin ison osan meikeistäni luonnonkosmetiikkaan, jätin aurinkorasvat kaupan hyllylle, ja aloitin kasviväreillä pelailun. Sittemmin olen siirtynyt luonnonhennaan - korostan luonnonhennaan. Ei juurikaan siihen toiseen. Hennaamiseen palaan tarkemmin sitten vähän myöhemmin.
En siis voi erilaisten reaktioiden pelossa enää tehdä villejä värjäys valintoja, enkä muutenkaan muuttaa väriä enää kuin muutamia asteita tummemmaksi. Vaalentaminenhan ei hennalla onnistu. Ainoana vaihtoehtona voisin yrittää lisätä omien karvojeni joukkoon erivärisiä pidennyksiä, mutta tässäkin tapauksessa vain tietyn sävyinen ombre saattaisi toimia. Näin arvioin tämän kuvan avulla, jossa naisen hiukset vastaavat aika pitkälti omaa sävyäni (henna on siitä ovela että se herää eloon auringon valossa, kun taas lampun alla sävy voi olla täysin erilainen)
Toinen syy kiirastuleeni on google, johon eräänä sateisena iltana näppäilin sanan "sidecut", ja voi löytöjä! Pitikin muistaa juuri nyt, kaiken tämän ahkeran hoivaamisen ja kasvattamisen jälkeen, kuinka maukas ja edgy sivukalju voi olla! Olen ollut varmaan puolet elämästäni enemmän tai vähemmän ajeltu, ja nyt haluan sitä jälleen. Tunnen olevani tylsä, liian kalpea ja harmaa. I mean seriously, tukkani on suora, ja se roikkuu. Ei asetu. Se on kyllä ihan kauniin värinen, mutta vähän tylsä. Shokkivärejä olen kokeillut valehtelematta kaikkia sävyjä (hipstereiden luvatulla aikakaudella myös minä kaipaan lähinnä hentoa pastellia), joten niihin ei enää ryhtyä tarvitse. Mutta ehkä pikku piristys ruiske näin kevään kunniaksi voisi tehdä tälle tätä nykyä ihan hyväkuntoiselle kuontalolle.
Joten raakkumiseni ja turhuuttaan kolisevan postaukseni päätteeksi voin todeta: Sidecut it is!
xoxo Citykettu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti