Joka sunnuntai toistuva yhteiskiva meidän pienellä perheellä on vauvauinti. Hinta on suolainen, mutta lapsi nauttii, ja niin nauttivat vanhemmatkin. Meillä on paha tapa myöhästyä aina vähäsen, mutta tänä sunnuntaina yllätin itseni päätähuimaavalla valmistelunopeudella, ja istuin lapsi sylissä lastenaltaan matalassa päässä jo ennen alkupiiriä.
Joka kerta uinti alkaa pienellä kokoontumisella, muutamalla leikillä ja laululla. Sitten on vapaata polskimista, ja lopuksi taas kokoonnutaan sanomaan heipat lurauttamaan loppulorut.
Kolmenvuoden takainen minä olisi yllättynyt, jos saisi tietää, että nyt leikin pienen vauvan kanssa, ja heittäydyn välillä jopa vähän imeläksi altaassa muiden äitien kanssa lallatellen. Mutta kolmenvuoden takainen minä olikin aika eri ihminen. Vakaa elämä ja turvattu tulevaisuus olivat kaukaisia käsitteitä, puhumattakaan äitiydestä! Olen kyllä työskennellyt päiväkodeissa useita eri mittaisia ajanjaksoja, ja välistä ujosti haaveillut omasta nyytistäkin, mutta elämäntapani ei ole mahdollistanut sellaista ennenkuin vasta nyt. En myöskään ole koskaan nähnyt itseäni kovin "päiväkotitätimäisenä", mutta tiesin että kyllä minusta vielä ihan kelpo äiti tulee. Se onkin sellainen aihe, jota pyörittelen monesti mielessäni, äitiys, ja nimenomaan tarpeeksi hyvä äitiys. Mutta siitä ehkäpä lisää joskus myöhemmin (aihe on kyllä mahdottoman ärsyttävä, monestakin syystä).
Pidän kyllä kovasti yhteisestä tekemisestä lapsen kanssa. Minun puolestani harrastuksia voisi olla normaalin ulkoilun ja leikkimisen lisäksi enemmänkin, mutta taloudellinen tilanteemme ei ole kanssani samaa mieltä. Lapsilla kun osataan rahastaa! Jo pelkästään vauvauintien hinnat pomppivat satasen paremmalla puolen. Vauvajumppa tuleekin kuntosalini puolesta, mutta meillä ei ole vielä niille tunneille asiaa yhden vuoden ikärajan vuoksi.
Kesällä onkin sitten ihanaa kun päästään fillaroimaan lapsen kanssa. Se on meille luonnollinen tapa liikkua, ja iso osa elämää. Omalta osalta fillari kausi on jo avattu (yhden pienen pienen ja varovaisen lenkin merkeissä), mutta jotta lapsen uskaltaa iskeä takapaksille, on lumien sulettava pois ja teiden kuivuttava kunnolla ajokelpoisiksi. Keväämmällä pääsemme sitten kypärä ja aurinkolasi ostoksille. Hamaxin istuin löytyykin jo omasta takaa.
Siihen asti käymme ahkerasti vauvauimassa, ja treenaamassa sukelluksia (jotka meidän poika taitaakin varsin näppärästi). Järvivesien lämmittyä ja auringon pollottaessa taivaalla kasataan pikku laivat ja rantsulelut, ja suunnataan möllimään lähilammelle kesää palvomaan. Silloin on uimahallin haju muisto vain!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti